Opintokeskusten koulutus synnyttää osaamista ja säästää yhteiskunnan resursseja
25.3.2025
Opintokeskusten koulutukset ovat osa yli satavuotiasta suomalaista vapaan sivistystyön perinnettä kansanopistojen, kansalais- ja työväenopistojen sekä kesäyliopistojen ja liikunnan koulutuskeskusten koulutusten ja kurssien rinnalla. Opintokeskus on Suomessa erityinen ja hieno järjestökoulutuksen muoto.
Opintokeskukset ovat kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen osaajia. Suomessa toimii yksitoista opintokeskusta, jotka järjestävät koulutusta itse ja yhdessä 1 400 järjestön ja yhdistyksen kanssa. Järjestöt hyötyvät opintokeskuksen kanssa tehtävästä yhteistyöstä pedagogisesti ja taloudellisesti.
Opintokeskusten toimintaa ohjaa laki vapaasta sivistystyöstä. Opintokeskukset kouluttavat ja vahvistavat suomalaisen kansalaisyhteiskunnan edellytyksiä edistämällä muun muassa yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa, aktiivista kansalaisuutta ja kansainvälisyyttä.
”Opintokeskukset kouluttavat vuosittain noin puoli miljoonaa yhdistystoimijaa: vapaaehtoisia, järjestöaktiiveja ja yhteisöjä, luottamustehtävissä toimivia, tulevaisuuden päättäjiä.”
Opintokeskukset kouluttavat vuosittain eri puolilla Suomea joustavasti ja ketterästi noin puoli miljoonaa yhdistystoimijaa: vapaaehtoisia, luottamustehtävissä olevia ja tulevaisuuden päättäjiä. Opintokeskusten koulutusten erityisyys on yhteisöllisyys. Koulutamme yhteisöjä, autamme järjestöjä olemaan parempia ja vaikuttavampia omassa perustehtävässään. Koulutuksemme ovat toiminnallisia ja osallistavia sekä pedagogisesti suunniteltuja tukemaan laadukasta järjestötoimintaa ja sen kehittymistä.
Merkittävä osa opintokeskusten koulutuksista vahvistaa vapaaehtoistoimijoiden osaamista. Suomalaiset kohtaavat koulutettuja vapaaehtoisia muun muassa vapaapalokunnissa, erilaisissa kriisi-, valmius- ja pelastustehtävissä sekä ystävä- ja vertaistoiminnassa. Vapaaehtoiset vaikuttavat myös asukastoiminnassa, yhdistysten hallituksissa ja johtokunnissa sekä kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa.
”Vapaaehtoistoimintaan sijoitetun summan on arvioitu tulevan kuusinkertaisena takaisin yhteiskunnan hyödyksi.”
Järjestötoiminta, aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö ovat tällä hetkellä kovien rahoitusleikkausten kohteena. Myös toimintaympäristö muuttuu. Järjestötoimintaan ei enää välttämättä sitouduta vuosikymmenniksi, vaan kiinnostuksen saattavat herättää esimerkiksi kertaluontoiset kampanjat. Myös aikuisten perustaidot ovat heikentyneet samaan aikaan, kun työelämään tarvitaan uutta osaamista.
Vapaaehtoistoiminta on arvokasta ja merkityksellistä sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Toiminta tukee kansalaisten terveyttä, hyvinvointia, kriisivalmiutta ja osallisuutta sekä rakentaa yhteiskuntarauhaa ja kansalaisyhteiskunnan resilienssiä – ja säästää yhteiskunnan resursseja. Vapaaehtoistoimintaan sijoitetun summan on arvioitu tulevan kuusinkertaisena takaisin yhteiskunnan hyödyksi.
Opintokeskusten kansalaisyhteiskuntaa tukevan koulutustoiminnan vaikuttavuus näkyy arjessamme vahvempina perus- ja kansalaistaitoina, tukena työelämän muuttuvissa osaamistarpeissa sekä laadukkaampina päätöksinä ja vaikuttamisen osaamisena, demokratiataitoina. Eli yksilön ja yhteiskunnan arjen hyvinvointina.
Tuula Kumpumäki
puheenjohtaja
Opintokeskukset ry
