Tiedote: Opintokeskukset huolissaan aikuiskoulutustuen leikkauksesta

29.10.2015

Opintokeskukset esittävät, että valtioneuvosto arvioi uudelleen aikuiskoulutustuen perusosan lakkauttamisen, jotta oikeudenmukaisuus ja sivistyksellinen tasa-arvo toteutuisivat jatkossakin suomalaisessa yhteiskunnassa.

TIEDOTE 29.10.2015

Opintokeskukset huolissaan aikuiskoulutustuen leikkauksesta

Hallitus on nostanut osaamisen ja koulutuksen yhdeksi kärkihankkeeksi Suomen talouden pitkäntähtäimen kohentamisessa. Samanaikaisesti hallitus on kuitenkin esittänyt mittavia leikkauksia ja säästökohteita koulutusjärjestelmäämme.

Opintokeskukset allekirjoittavat koulutuksen merkityksen kansakunnan menestymisen selkärankana. Olemme yhdessä muiden oppilaitosten kanssa olleet rakentamassa sivistyksellistä tasa-arvoa. Opintokeskukset kohtaavat arjessa juuri sen aikuisväestön, jolla on usein alhainen ja työelämän nopeisiin muutoksiin riittämätön koulutustaso.

Samalla opintokeskukset haluavat ilmasta huolensa koulutusmäärärahojen leikkauksista ja koulutusjärjestelmämme tulevaisuudesta. OECD:n raportin mukaan noin 600 000:lla 16 - 65-vuotiaalla suomalaisella luku- ja numerotaidot eivät ole riittäviä arjesta selviämiseen.

Hallitus aikoo muuttaa valtion aikuiskoulutustuen perusosan valtion lainatakaukseksi. Päätös merkitsisi käytännössä niin yrittäjien aikuiskoulutustuen kuin sovitellun palkansaajien aikuiskoulutustuen lakkauttamista. Jäljelle jäisi vain työttömyysvakuutusmaksuista rahoitettu ansio-osa.

Käytännössä päätös romuttaisi aikuiskoulutustukijärjestelmän. Samalla se poistaisi työttömyyttä ennaltaehkäisevän muutosturvan keinovalikoimasta.

Aikuiskoulutustuen saajista 37 prosenttia opiskelee ammattikorkeakoulussa, 30 prosenttia yliopistossa ja 30 prosenttia ammatillisissa oppilaitoksissa. Tuki on nykymuodossaan ollut valtiolle hyvin kustannustehokas muutosturvakeino, kun työssä oleva aikuisopiskelija on voinut saada Koulutusrahaston aikuiskoulutustukea ja varautua työmarkkina-asemansa kohentamiseen muutostilanteissa.

Aikuiskoulutustuki tutkitusti vahvistaa ja uudistaa osaamista. Tutkimusten mukaan tukea käyttäneistä 96 prosenttia sanoo, että koulutukseen hakeutumisessa tuki on olennainen tekijä. Samaa mieltä on 93 prosenttia tukea käyttäneiden työnantajista.

Ylivoimaisesti aktiivisimpia aikuiskoulutustuen käyttäjiä ovat naiset. Etuuden saajista lähes puolet opiskelee sosiaali- ja terveysalaa, ja saman verran työskentelee julkisilla aloilla. Suuri osa heistä on alle 2 500 euroa kuukaudessa ansaitsevia. Nimenomaan pienituloisille työn ja opintojen yhdistäminen tuen lakkautuksen jälkeen vaikeutuisi olennaisesti.

Aikuiskoulutustuki on olennainen väline, jotta työelämässä oleva pystyy uudistamaan ja syventämään osaamistaan. Koulutus antaa myös tarvittavaa henkistä pääomaa muuttuvissa tilanteissa kuten siirryttäessä uuteen toimintaympäristöön tai uuteen ammattiin. Osaamisen kehittämisen ohella aikuiskoulutustuki ehkäisee työttömyyttä ja pidentää työuria.

Opintokeskukset esittävät, että valtioneuvosto arvioi uudelleen aikuiskoulutustuen perusosan lakkauttamisen, jotta oikeudenmukaisuus ja sivistyksellinen tasa-arvo toteutuisivat jatkossakin suomalaisessa yhteiskunnassa.

* * *

Opintokeskuksia on kaksitoista ja ne toimivat valtakunnallisina aikuisoppilaitoksina tiiviissä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen, puolueiden ja ammattiliittojen kanssa.

www.opintokeskukset.fi

Lisätietoja:

Opintokeskukset ry:n puheenjohtaja Ville Ylikahri, ville.ylikahri@visili.fi, 044 727 3241